Elämän rattaat on Aleksander Sergejevits Puskinin (1799-1837) runo. Siinä on neljä säkeistöä ja kuusitoista säettä ja se on mielestäni enemmän perinteinen kuin moderni runo. Perinteisyyden osoittavat sekä runon mitallisuus että siinä vuorottelevat puoli- ja loppusointuiset riimiparit.
Elämän rattaat-runossa ensimmäisen ja toisen säkeistön välillä tarkentuu puhuja. Ensimmäisen säkeisön puhujasta itsestään ei voida saada tietoa. Runon puhuja kertoo asioista ulkopuolisena, kun taas toisesta säkeistöstä eteen päin hän on osa jotakin joukkoa, koska hän käyttää monikon ensimmäistä verbimuotoa.
Puhujan erilaisuuden lisäksi ensimmäinen säkeistö poikkeaa toisellakin tavalla muista säkeistöistä: Se ei kuulu toisten säkeistöjen muodostamaan aikajanaan. Toisessa säkeistössä mainitaan sana "aamutuimaan" kun kolmannessa säkeistössä edetään jo päivään, ja viimeinen säkeistö päättää runon yöhön. Ei ensimmäinen säkeistö täysin eriliseksi kuitenkaan jää, sillä neljännen säkeistön loppusäe viittaa runon alkusäkeistössä kuvailtuun aika-käsitykseen. Elämän rattaat-runon viimeinen säe kokoaakin runon yhtenäiseksi tekstiksi.
Ajankulun lisäksi myös runon tarina etenee. Mielestäni kolmessa viimeisessä säkeistössä olevat ilmaisut, "reippain mielin", "pelottaa" ja "totutaan", osoittavat puhujan ja hänen joukkonsa asenteen muuttuvan. Se luo runoon selvästi etenevän rakenteen. Myös toisen ja kolmannen loppusäkeistä voi nähdä asennemuutoksen. Muuten niin samanlaisissa loppusäkeissä on yksi vastakoohtaisuus, joka kertoo puhujan joukon vaihtaneen asennettaan. Toisessa säkeistössä puhuja sanoo: "Me huutelemme: nopeaan!", kun taas kolmannessa säkeistössä hän sanoo: "Me huudamme: mies, hiljempaa!". Aleksander Sergejevits Puskinin Elämän rattaat-runo on siis rakenteeltaan perinteikkäästi mitallinen ja säkeistöittäin etenevä runokokonaisuus.
